Kaupunki ja hallinto

Nivalan kaupunki perustaa perheestä - virtaa väestä

 

Nivala on runsaan 11 000 asukkaan viihtyisä ja vireä kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoen keskijuoksulla. Laajat, hyvin hoidetut viljelysaukeat levittäytyvät jokilaakson molemmin puolin kaupungin keskustan ympärille, ja Pidisjärvi piristää kaupungin eteläistä reunaa.

Lähes puolet Nivalan väestöstä saa elantonsa palveluista, noin 20 prosenttia alkutuotannosta ja runsaat 30 prosenttia teollisuudesta. Maidon ja naudanlihantuottamiseen keskittyneen maatalouden merkitys on ollut perinteisesti vahva, mutta sen osuus työllistäjänä pienenee koko ajan. Maatilat kasvavat ja teknistyvät.

Teollisuus voi hyvin. Nivalassa on pääosin hitec-, puu- ja metallialan teollisuutta. Kaupunki on rohkeasti sijoittanut kasvavaan teollisuuskylään, ja sen sydämeksi on noussut Teknologiakeskus Nitek. Nitekin ympäristässä on korkean teknologian yrityksiä, koulutus- ja kehittämisorganisaatioita.

Nivala tunnetaan monista merkkihenkilöistä kuten presidentti Kyösti Kalliosta ja ministeri Kerttu Saalastista. Kaupungissa järjestetään myös monia kulttuuritapahtumia. Monipuolisiin harrastuksiin, hyvään asumiseen sekä koulutukseen Nivalassa on erinomaiset puitteet.

 

Viihdy kanssamme Nivalassa. Ja jos jotakin sellaista kaipaat, mitä meillä ei vielä ole, tuo se tullessasi!

Kuntarekry

22.09.2017

Kuntarekry

08.09.2017

Kuntarekry

08.09.2017

Kuntarekry

29.08.2017

Tapahtumat

25.09.2017
Tillarigalleria
26.09.2017
Tillarigalleria
27.09.2017
Tillarigalleria
28.09.2017
Tillarigalleria
29.09.2017
Tillarigalleria
30.09.2017
Pyssymäki
02.10.2017
Tillarigalleria
03.10.2017
Tillarigalleria
04.10.2017
Tillarigalleria
05.10.2017
Tillarigalleria