Perusopetuksen aamu-ja iltapäivätoiminta

Perusopetuksen aamu-ja iltapäivätoiminta

Aamu‐ ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä arkea ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan keskeisenä tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea myös perhettä ja koulua niiden kasvatustehtävässä.

Nivalan kaupunki järjestää alakouluilla ensimmäisen ja toisen luokan sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille maksullista iltapäivätoimintaa klo 12.00-16.30. Aamupäivätoimintaa järjestetään klo 7.30-9.45 Kyösti Kallion koululla. Toimintaa järjestetään, mikäli ryhmään osallistuu vähintään 8 lasta.

Toimi näin: 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkaa haetaan seuraavalle lukuvuodelle toukokuun aikana hakemuslomakkeella. Rehtori tekee asiasta hallintopäätöksen. Hakemuslomakkeita saa kaupungin www-sivulta, koulutoimistosta ja kouluilta. Myös kouluvuoden aikana voi hakea paikkaa toimintaan, mikäli perheen tilanne muuttuu.

Maksullisuustieto: 

Maksu peritään jokaiselta kuukaudelta. Iltapäivätoiminnassa maksu on 80 €/kk ja aamupäivätoiminnassa 30 €/kk.
Lisätietoja maksullisuudesta löydät ladattavasta hakulomakkeesta.

19.02.2018

Lisätietoa ja hakemuslomake löytyy linkistä.

Lue lisätietoja täältä.

14.02.2018

Kiitos Torikyselyyn vastaajille!

09.02.2018

Kuitukyselyllä halutaan kartoittaa yritysten ja kuntalaisten tarvetta ja halukkuutta hankkia valokuituliittymä. 

15.12.2017

Varhaiskasvatuksen maksut alenevat vuoden 2018 alusta