Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialue nousi Yrittäjien kuntabarometrissa aluejärjestöjen koko Suomen ykköseksi. Nivala sijoittui tutkimuksessa keskikokoisten kuntien sarjassa KPY:n toiminta-alueen ykköseksi ja koko Suomen tilastoissa sijalle 8. Tämä kuvastaa yrittäjien myönteisiä kokemuksia kunnan elinkeinopolitiikasta ja arjen yhteistyön sujuvuudesta.
Nivalassa arvioitiin erityisen vahvaksi päätöksenteon yrityslähtöisyys sekä yritysvaikutusten arviointi. Myös Nivalan yrityspalvelut sijoittuivat valtakunnallisessa vertailussa kärkitasolle. Työllisyyspolitiikka, ulkomaisen työvoiman saatavuus sekä alueen vetovoimaisuus arvioitiin yrittäjien vastauksissa selvästi keskimääräistä paremmiksi.
– Hyvä sijoitus kertoo ennen kaikkea alueen yrittäjien kokemuksesta. Haluamme Nivalassa pitää kiinni toimintatavasta, jossa yrityksiä kuunnellaan, päätöksenteko on sujuvaa ja yhteistyötä tehdään matalalla kynnyksellä, toteaa Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu.
Nivala on menestynyt kuntabarometrissä myös aiemmin. Vuoden 2024 tutkimuksessa Nivala sijoittui niin ikään Suomen parhaiden kuntien joukkoon, mikä osoittaa kehitystyön olevan johdonmukaista ja pitkäjänteistä.
Myös NIHAKissa tuloksia pidetään merkkinä onnistuneesta yhteistyöstä kuntien, yrittäjien ja kehitysyhtiön välillä.
– Alueen vahvuus on käytännönläheinen yhteistyö, joka tähtää konkreettisiin tuloksiin. Sijoitus osoittaa myös, että Nivalan pitkäjänteinen panostus yrityspalveluihin kantaa hedelmää. NIHAKin seudullinen toimintamalli tuo yrittäjien käyttöön laajan asiantuntemuksen ja varmistaa, että osaavaa apua on saatavilla oikea-aikaisesti. Kokonaisuus toimii käytännössä, NIHAKin toimitusjohtaja Toni Krankkala summaa.
Alueen aktiivinen yritysilmapiiri näkyy aidosti. NIHAKin toimialueella perustetaan vuosittain paljon uusia yrityksiä ja yrittäjät osallistuvat aktiivisesti kehittämishankkeisiin. Käynnissä ja suunnitteilla olevat investoinnit vahvistavat osaltaan yritysten toimintaympäristöä, lisäävät alihankinta- ja palvelutarpeita sekä luovat uusia mahdollisuuksia paikallisille yrityksille.
Yrittäjyyden tukeminen on ollut Nivalassa pitkäjänteisesti mukana päätöksenteossa. Kaupunki on panostanut yritysmyönteiseen toimintaympäristöön ja reagoinut yritysten tarpeisiin nopeasti. Keskeisessä roolissa on ollut myös Nivalan Teollisuuskylä, joka on mahdollistanut yritysten sujuvan sijoittumisen alueelle tarjoamalla valmiita tiloja ja joustavia ratkaisuja yritysten kasvun tueksi.
Suomen Yrittäjien Kuntabarometri mittaa yrittäjien näkemyksiä kuntien elinkeinopolitiikasta, päätöksenteosta sekä yritysmyönteisyydestä. Vuoden 2026 tutkimuksessa arvioitiin yhteensä 308 Suomen kuntaa. Kuntabarometri toteutetaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialue nousi tämän vuoden vertailussa valtakunnan parhaiden joukkoon erityisesti pienten kuntien sarjassa.