Perusopetus

Peruskoulun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Jokainen Suomessa vakinaisesti asuva lapsi on oppivelvollinen. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää seitsemän vuotta ja päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen hyväksytysti suorittanut tutkinnon.


Oppilaalla on ensisijainen oikeus päästä lähikouluun. Oppilaan lähikoulu on se kaupungin opetustoimen peruskoulu, jonka lähikoulualueella hän asuu. Oppilaan lähikoulu käy ilmi koulutoimiston lähettämästä ilmoittautumislomakkeesta.

Lapsen voi ilmoittaa oppilaaksi myös muuhun kuin lähikouluun. Oppilaita otettaessa kouluun, ensisijaisia ovat oman lähikoulu-alueen lapset. Toissijaisella hakijalla eli toiselta lähikoulualueelta olevalla hakijalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta maksuttomaan koulukuljetukseen tai kyyditysavustukseen. Muilta lähikoulualueilta otetaan oppilaita lähinnä vain, mikäli koulussa on tilaa.

Palvelupaikat

Ahteen koulu

Pihlajatie 2
85630 NIVALA

Opettajanhuone
0403447500

Ahteen koulun kotisivu(link is external)

Erkkilän koulu

Erkkiläntie 132 A
85500 NIVALA


0403447511

Erkkilän koulun kotisivu(link is external)

Haapalan koulu

Haapaperäntie 173 A
85500 NIVALA

Opettajanhuone
0403447515

Haapalan koulun kotisivu(link is external)

Haikaran koulu

Välikyläntie 310 A
85500 NIVALA

Rehtori
0403447521

Haikaran koulun kotisivu(link is external)

Junttilan koulu

Mehtäläntie 42
85500 NIVALA


0403447525

Junttilan koulun kotisivu(link is external)

Järvikylän koulu

Antteroisenkuja 2 A
85500 NIVALA

Opettajanhuone
0403447530

Järvikylän koulun kotisivu(link is external)

Karvoskylän koulu

Piimätie 8
85580 NIVALA

Opettajanhuone
0403447535

Karvoskylän koulun kotisivu(link is external)

Kyösti Kallion koulu

Tarhinkuja 4
85500 NIVALA

Kanslia
0403447370

Kyösti Kallion koulun kotisivu(link is external)

Malilan koulu

Maliskyläntie 1147
85640 NIVALA

Opettajanhuone
0403447540

Malilan koulun kotisivu(link is external)

Niva-Kaijan koulu

Kalliontie 47
85500 NIVALA

Koulusihteeri
0403447489

Niva-Kaijan koulun kotisivu(link is external)

Välikylän koulu

Koulunmäki 31 A
85540 NIVALA

Opettajanhuone
0403447545

Välikylän koulun kotisivu(link is external)

Puhelinasiointi

Niva-Kaijan koulun rehtori

Yläkoulun rehtorin puhelinnumero
0403447488

Verkkoasiointi

Linkit