Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää esityksiä vuoden 2025 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi toimialueellaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Sosiaali- ja terveysministeriön Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueelle ehdottama ohjeellinen kiintiö on kolme kunniamerkkiä.
Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Biologisten äitien lisäksi voidaan esittää palkittavaksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajana toimivalle kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä.
Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä: ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä, kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti tämän päivän äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle.
Omien lasten tekemiin hakemuksiin tulee liittää vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kysymyksessä olevan perheen. Hakemusta, jossa on vähemmän kuin kaksi puoltolausuntoa, ei oteta huomioon ennen kuin se on täydennetty riittävillä puolloilla. Jos äitienpäiväkunniamerkkiä ehdotetaan muille kuin biologisille äideille, esim. kasvatti-, sijais- tai tukiperheiden äideille, ehdotukselle olisi eduksi, jos sen mukana olisi esim. perheen hyvin tuntevan ja perheessä asuneen lapsen puoltokirje. Muut omaiset, tuttavat, naapurit jne. voivat olla aloitteellisia, mutta tällöin esityksen tekijänä tulee olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö.
Vähintään puolet ritarikunnille menevistä esityksistä kohdistetaan kuntien, järjestöjen tai vastaavien yhteisöjen tekemiin esityksiin. Enintään puolet kohdistetaan palkittaviksi esitettyjen äitien omien lasten jättämiin hakemuksiin. Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille.
Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
Kunniamerkin ehdotuslomakkeena on käytettävä liitteenä olevaa sähköisesti täytettävää kunniamerkkiehdotuslomaketta. Kunniamerkkiehdotuksen mukana tulee toimittaa liitteenä oleva sosiaali- ja terveysministeriön täytetty liitelomake. Kunniamerkkiehdotus- ja liitelomakkeet löytyvät myös STM:n verkkosivuilta ja suomi.fi -verkkosivuilta.
Äitienpäiväkunniamerkin hakeminen sekä äideille jaettavat mitalit ovat maksuttomia.
Esitykset on toimitettava perjantaihin 1.11.2024 mennessä osoitteeseen:
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, PL 6, 13035 AVI.
Lisätietoja antaa tarvittaessa kehittämispäällikkö Leena Meriläinen, p. 0295 017 523, leena.merilainenavi.fi