Opetuslautakunta

Opetuslautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. 

Lautakunnan vastuualueeseen kuuluvat päiväkotitoiminta, perhepäivähoito, erityisvarhaiskasvatus, lastenhoidon tuet ja palvelusetelit, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, esi- ja perusopetus ja lukiokoulutus. 

 

Lautakunta päättää 

Sen lisäksi, mitä muualla on säädetty tai määrätty, opetuslautakunta päättää 

  1. varhaiskasvatussuunnitelmasta sekä opetussuunnitelmista ja niihin sisältyvistä tuntijaosta ja kieliohjelmasta 

  1. esi- ja perusopetusryhmien määrästä ja sijoituspaikoista 

  1. tuntikehyksen jakoperusteista 

  1. koulukuljetusten perusteista 

  1. lähikouluperiaatteet 

  1. varhaiskasvatuksen palveluperiaatteista 

  1. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisesta sekä suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta ja seurannasta 

  1. oppilaan/opiskelijan erottamisesta 

  1. erityisen tuen antamisesta tai lopettamisesta, jos päätös joudutaan tekemään huoltajan tahdon vastaisesti 

  1. toimialan palveluista perittävien maksujen ja korvausten määrästä siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä, eikä ole annettu viranhaltijan tehtäväksi 

  1. virkarehtorin valinnan sekä koulunjohtajana toimivan rehtorin ja apulaisrehtorin nimeämisestä 

  1. toimialan ratkaisuvallan edelleen siirtämisestä viranhaltijalle 

 

Esittely: Asiat ratkaistaan lautakunnassa toimialajohtajan esittelystä 

 

Jäsenet 

  • puheenjohtaja Päkkilä Aleksi 

  • 1. varapuheenjohtaja Suni Hilkka 

  • 2. varapuheenjohtaja Raudaskoski Eero 

  • Gummerus Sari 

  • Aitto-Oja Olga 

  • Kivioja Jarmo 

  • Kumpulainen Tuovi 

  • Korkiakoski Kimmo 

  • Pyykkönen Kaarina 

Henkilökohtaiset varajäsenet 

  • Ojalehto Sanna 

  • Sikala Veikko 

  • Ahlholm Jani

  • Ruostetsaari Johanna 

  • Maijala Juha 

  • Niemi-Korpi Marja 

  • Viitala Jonna 

  • Aksila Tomi 

  • Peltola Matti