Sidonnaisuusrekisteri
Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan eräiden kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden tulee ilmoittaa kunnalle sidonnaisuuksistaan. Sidonnaisuusilmoitusten perusteella koottu sidonnaisuusrekisteri julkaistaan www:ssä lukuun ottamatta salassapidettäviä tietoja. Säännös ja siihen perustuva ilmoitusvelvollisuus on voimassa 1.6.2017 lukien. Ilmoitusvelvollisen henkilön on annettava ilmoitus kahden kuukauden kuluessa luottamus- tai virkatehtävän alkamisesta. Ilmoitusvelvollisten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden piiri perustuu edellä mainittuun kuntalain säännökseen ja myös Nivalan kaupungin hallintosäännössä määrättyihin toimielinten ja viranhaltijoiden tehtäviin. Lain ja hallintosäännön perusteella ilmoitusvelvollisia viranhaltijoita ovat kaupunginhallituksen, lautakuntien ja lautakuntien jaostojen esittelijät eli seuraavat:
-
Kaupunginjohtaja
-
Opetus- ja kasvatusjohtaja
-
Perusturvajohtaja
-
Sosiaalityön johtaja
-
Tekninen johtaja
-
Vapaa-aikajohtaja
-
Ympäristöpäällikkö
Ilmoitusvelvolliset luottamushenkilöt:
-
Valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
-
Kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet
-
Ympäristölautakunnan jäsenet ja varajäsenet
-
Muiden lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
-
Lautakuntien jaostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
Selaa sidonnaisuustietoja: Nivalan kaupungin sidonnaisuusrekisteri
Tästä linkistä pääset katsomaan Nivalan kaupungin paperisia sidonnaisuusilmoituksia